Vaarojen Maraton ehdolla matkailupalkinnon voittajaksi

Polkujuoksun suosio Suomessa on ollut jatkuvassa kasvussa ja laji on saanut huomiota myös mediassa. Lajin uranuurtajiin kuuluva Vaarojen maraton on järjestetty jo useita kertoja ja tämä työ on huomattu myös muualla kuin polkujuoksijoiden keskuudessa. Vaarojen maraton on ehdolla Suomalaisen matkailupalkinnon saajaksi kolmen muun finalistin joukossa.

Ennen jutun lukemista käy äänestämässä Vaarojen maratonia täällä: www.matkailupalkinto.fi.

Polkujuoksun harrastajamäärät Suomessa ovat kasvaneet parin viime vuoden aikana räjähdysmäisesti ja nykyisin voidaan puhua jo omasta lajistaan. Suosio on näkynyt mm. lisääntyneillä tapahtumilla ja kasvaneilla osallistujamäärillä. Siinä missä Vaarojen maratonin ultramatkalta vuonna 2008 tuli maaliin kymmenkunta juoksijaa, reitin selvitti viime syksynä liki kymmenkertainen määrä kilpailijoita.

Polkujuoksijoita lajin ytimessä. Kuva: Tuomas Sovijärvi

Muutoksen voi huomata myös lenkkipoluilla. Yhä useammin metsässä tulee vastaan muita polkujuoksijoita ja muun muassa pääkaupunkiseudulla järjestetään yhteislenkkejä viikoittain. Näille pääsee mukaan kätevästi Helsinki Trail Running Clubin kautta (www.facebook.com/helsinkitrailrunningclub). HTRC:tä voidaan pitää myös todellisena polkujuoksun pioneeriseurana, ja sen toiminta perustuu aktiivisiin lajin harrastajiin.

Tänä vuonna polkujuoksun kisakattaus kotimaassamme on loistava. Pelin avaa Northern Ultra Trail Servicen järjestämä Karhunkierros toukokuun puolivälissä. Siellä matkoina ovat 53, 80 ja 160 km. Näistä jälkimmäisin on ensimmäinen Suomessa järjestettävä 100 mailinen polkujuoksukisa. Lisäksi NUTS järjestää tulevana kesänä Ylläs-Pallas-Hetta -juoksun.

Lajin klassikkokisa Vaarojen maraton järjestetään 4.10. ja tiedossa on mahdollisesti uudet matkat 60 ja 100 km. Lyhemmistä kisoista Nuuksio Classic (42 km) järjestetään 30.8. ja Bodom Trail (10 ja 20 km) 29.5., molemmat Espoossa. Lisäksi kalentereihin ilmestyvät uusina tapahtumina Pyhän tunturimaraton (43 ja 21,5 km) 8.-10. ja todennäköisesti maratonin ja puolikkaan mittainen kisa Lopella alkukesän aikana.

Kisojen pituutta ei kannata kuitenkaan pelätä ja jättää lajin aloittamista sen takia. Jo pelkästään juokseminen omaksi ilokseen poluilla antaa elämyksiä ja kisoihin voi halutessaan lähteä myöhemminkin. Ei muuta kuin juoksemaan ja äänestämään Vaarojen maratonia, jos se on vielä tekemättä!

Kisojen nettisivuja:
Vaarojen maraton
Northern Ultra Trail Service
Nuuksio Classic
Pyhän tunturimaraton

/JanneH

Pyörärogaining Kurussa vol.2

Team Woodman järjesti toista kertaa pyörärogaining tapahtuman Kurussa 9.11. Reijo oli tänä vuonna mukana tapahtumassa Mikko Kolehmaisen kanssa. Tulokset löytyy Rogaining.fi sivulta.

Kisa ajettiin samoissa maastoissa kuin viime vuonna. Maasto sopiikin loistavasti tällaiseen tapahtumaan, koska pieniä polkuja ja metsäautoteitä on alueella runsaasti. Tänä vuonna pidempää sarjaa oli pidennetty tunnilla 6h sarjaksi. Pitkän sarjan lisäksi tarjolla oli lyhyempi 3h sarja. Pientä jännitystä alkuun loi Mikon viime viikkoinen sairastelu ja siitä toipuminen. Lisäksi minulla oli jo valmiiksi ongelmia vapaarattaan kanssa, mutta onneksi näistä ei aiheutunut sen enempää huolia.

Reittisuunnitelmassa kummitteli viimevuotinen yltiöoptimaalinen reitti ja sitä pyrittiinkin Mikon kanssa huomioimaan. Koitettiin etsiä reitti, jossa tasaisin välein löytyy rasteja ja loppuun vielä mahdollisia lisälenkkejä ja exit-plänejä. Alustavassa mittauksessa suunniteltu reitti oli linnuntietä noin 67km. Kertoimen arveltiin olevan luokkaa 1,3-1,5 ja lopussa toteutunut kerroin oli 1,5, sillä kuljettu matka oli 104km. Alla kartat ja suunniteltu reitti.

Kartta osa1.

Kartta osa2.

Kisa aloitettiin vastapäivään ja näin ollen loppuun jäi yksi mahdollinen lisälenkki ja muutamia mahdollisia oikaisuja, jos niitä tarvittaisiin. Ekalle rastille 74 mentiin porukalla Team Zoncolan ja Rogaining.fi tiimien kanssa. Ekan rastin jälkeen meidän reitit sitten erkaantuivat, kun me lähdettiin etelään hakemaan laavulta 73 ja joen ylityksen kautta 83. Muut jatkoivat suoraan pohjoiseen 63:n kautta. Tässä me saatiin hyvä alku pisteiden keräykselle. 

83:lla kummankin oli aika riisua pois ylimääräistä vaatetusta. Taas kerran molemmat lähti liikkelle olosuhteisiin nähden liialla vaatetuksella ja kummallakin oli lähellä alkaa keittämään. Vaatteiden vähennyksen jälkeen ajaminen maistui taas ihan eritavalla. 

Alkuosuus meni ihan suunnitelman mukaisesti ja oltiin jopa hieman aikataulua edellä. Pohjoisessa rastilla 82 laskeskeltiin, että piste on kerätty joka toinen minuutti. Tässä kohtaa aikaa oli kulutettu 2:21 ja koossa oli jo yli puolet koko kisan pisteistä (71/137). 82:lta lähdettiin ajelemaan länteen kohti vesipistettä (62). Siellä tankattiin kummankin pullot raikkaalla kaivovedellä.

45:lta suunnitelmana oli oikoa suon jälkeen 200m metsässä, jotta löytyy polun vieressä menevä metsäautotie. Lopulta metsästä löytyi ihan ajettava polku metsätielle ja päästiin ihan ilman tunkkausta. Itseasiassa koko reissussa jäi kunnon tunkkaamiset kokonaan tekemättä.

Kuljettu reitti.

Rastin 53 jälkeen oli kulutettu 3:31h ja alkoi kuumeinen spekulointi, josko ehdittäisiin lännessä tekemään lisälenkki 44:n ja 85:n kautta takaisin alkuperäiselle reitille. Matkalla laskeskeltiin, että lisälenkkiin menisi melkein tunti, joten se alkoi tuntumaan mahdottomalta ja aika nopesti päätettiin jättää ainakin 44 hakematta. Spekulointi 85:n hakemisesta pistona jatkui 54:lle, joka olisi noin 8km:n lisäpisto. Lopulta tultiin siihen tulokseen, että sekin jätetään väliin, koska muuten tulisi liian kiire maaliin. Päätettiin, että ajetaan suunnitelman mukaisesti ja siivotaan eteläinen osa rasteista.

Aika pian 51:n jälkeen oltiin ihan tyytyväisiä ettei lähdetty lisälenkeille ja ajettiin loppuosa suunnitelman mukaisesti hakien vielä lopussa suunnitelman ulkopuolelta rasti 34. Maaliin saavuttiin ajassa 5:41h ja kokonaissaldona 137 pistettä. Jälkikäteen laskeskeltiin, että kiire olisi tullut lisälenkeiltä, jos sinne oltaisiin suunnattu. Voidaan olla tyytyväisiä sekä suunnitelmaan että toteutukseen. Näillä kuitattiin voitto kotiin.

Kiitokset Team Woodmanille järjestelyistä ja kisakumppaneille fiiliksestä. Hienot oli jälleen puitteet ja mallikkaat järjestelyt.

-Reijo

JanneH Vaarojen maratonin ultramatkan kakkoseksi

Suomen suurin polkujuoksutapahtuma Vaarojen maraton juostiin Kolin kansallismaisemassa lauantaina. Pisimmän matkan 86 km ultran viivalla oli kilpailun historian kovin osanottajajoukko ja ennätyksiä pistetiin uusiksi. Voiton korjasi latvialainen Martins Purins, tiimistä ainoana ultramatkan juossut JanneH tuli hopealle noin yhdeksän minuuttia myöhemmin. 43 km kisassa juoksivat Jussi, Reijo ja Anu, joista Jussi sijoittui parhaana hienosti neljänneksi.

Teksti: Janne Hietala

Kahdeksannen kerran järjestetty Vaarojen maraton todisti jälleen polkujuoksun suosion kasvua Suomessa. 700 osallistujapaikkaa tuli täyteen hetkessä ja yhä useampi oli valinnut matkakseen täydet 86 km. Vuonna 2008 ultramatkalta maaliin tuli kymmenkunta juoksijaa, tänä vuonna 97. Polkujuoksuinnostus on myös nostanut tulostasoa ja tämän vuoden kilpailussa 10 tunnin alle juoksi peräti 12 kilpailijaa. Aikaisempina vuosina tähän on pystynyt yhteensä vain yhdeksän juoksijaa.

Myös Heikki Siivarin reittiennätys 9:03:37 pistettiin uusiksi, kun viime keväänä Madeira Island Ultra Trailin nelonen Martins Purins pisteli radan läpi aikaan 8:50:10. Oma juoksu riitti tällä kertaa toiseen sijaan ja täpärästi yhdeksän tunnin alitukseen digitaalien pysähtyessä maalissa aikaan 8:58:52. Kolmanneksi maaliin ehti käsi kädessä kolmikko Mikko Auvinen - Antti Niinikoski - Pekka Teivaanmäki ajalla 9:15:07. Keli oli viime vuotista nopeampi, mutta se tuskin yksinään selittää isoja tulosparannuksia.

Näkymä Ukkokolilta Pieliselle on alueen hienoimpia. Kuva: Vaarojen maraton



Taktiikkana oli lähteä liikkeelle viime vuoden tapaan rauhallisesti. Purins karkasi kärkeen muutaman kilometrin jälkeen ja vain pari juoksijaa lähti seuraamaan. Alkumatka sujui mukavasti Teemu Lemmettylän ja Pasi Penttisen vuorotellen vetämässä letkassa, jossa olivat Purinsia lukuun ottamatta lähes kaikki etukäteen spekuloimani kovat kilpakumppanit. Vauhti oli selvästi viime vuotta reippaampi ja lähes kaikki ylämäetkin juostiin, mutta syytä hiljentää ei ollut, sillä juoksu tuntui vahvalta.

Ensimmäinen harvennus letkaan tapahtui kierroksen puolivälin jälkeen Kolinvaaran ja Ryläyksen teknisellä 10 kilometrin polkuosuudella Antin pitäessä vauhtia yllä. Pari kovaa startannutta juoksijaa saatiin kiinni ja lopulta 32 km vesipisteelle päästyämme etenimme Teiviksen ja Antin kanssa kolmestaan Mikon tullessa noin 50 metriä taaempana. Vesipisteellä ilmoitettiin, että vettä ei ole, joten noin 11 km osuus hotellille piti mennä ilman nesteitä, kun pullo oli jo juotu tyhjäksi.

Ongelmia tästä ei aiheutunut ja pian saimme edellä menneen Juha Kanervon näkyviin. Lisäsin vauhtia kierroksen lopussa, jotta sain Kanervon kiinni ja tulimme yhtä matkaa 43 km huoltoon parin minuutin erolla muihin. Nopean huollon ansiosta pääsin matkaan yksin toisella sijalla. Huollossa join proteiinijuomaa ja pari lasillista vettä, jotka viime vuoden tapaan tulivat ylös jo heti jyrkässä asvalttilaskussa kohti lähtöpaikkaa. Huollosta mukaan tarttui myös puolikas mikropizza, jonka söin hiljalleen seuraavan kolmen kilometrin aikana. Vauhti alamäkivoittoisella polulla oli melko rapsakka, joten syöminen oli äärettömän hankalaa.

 

Kuva: Terho Lahtinen

Toisen kierroksen alkupuoli sujui hyvin, kunnes noin seitsemän kilometrin jälkeen alkoi metsäpolku kohti Kiviniemeä. Ylämäet tuntuivat ensimmäistä kierrosta vaikeammilta, mutta sain piiskattua itseni juoksemaan alamäet ja tasaiset sen verran hyvin, että ero kärkeen pysyi muutamassa minuutissa. Väliaikatietoja Purinsiin tuli silloin tällöin, mutta niiden luotettavuus ei ollut kovinkaan hyvä. Takaatulijoista ei ollut mitään hajua ja ajattelin eron olevan parin kolmen minuutin luokkaa.

Toisen kierroksen Ryläyksen osuus oli vaikea ja varsinkin ylämäissä vauhti tuntui pysähtyvän. Muutaman kerran melkein teki mieli jäädä istumaan kivelle, mutta eteenpäin oli mentävä. Isompia kipuja ei ollut, mutta reisi tuntui mäissä tyhjältä. Myös sykekäyrällä näkyy tehojen putoaminen toisen kierroksen aikana. Tieosuudet olivat kulkeneet kuitenkin sen verran hyvin, että tiesin selviäväni niistä viime vuotta nopeammin, kunhan vain pääsen Ryläykseltä pois. Paukut eivät riittäneet haastamaan kärkimiestä ja ero kasvoi metsässä kilometri kilometriltä.

 

Lopulta jäljellä oli vain lähes pelkkää hiekkatietä noin 10 km ja sen aikana pari miehekästä nousua. Niistä ensimmäisessä noustiin noin 100 m ja toisessa 200 m. Jyrkimmät pätkät meni kävellen, mutta loivemmilla osuuksilla pystyi vielä juoksemaan. Reilun parin kilometrin mittaiseen loppunousuun kului aikaa alle 19 minuuttia, kun viime vuonna ensimmäisellä kierroksellakin meni yli 21 minuuttia. Mäkitreeneistä Malminkartanolla on varmasti ollut apua.

Maalisuora. Kuvaus ja kannustus: Timo Pekkinen

Juoksuun voi olla kaikin puolin tyytyväinen ja omassa arvoasteikossa se nousee viime vuotisen voiton ohi. Tänä vuonna viivalla oli paljon kovia kilpakumppaneita, ja tuossa porukassa toinen sija oli etukäteisodotuksiin nähden yläkanttiin. Keli oli hyvä ja varusteet toimivat niin kuin pitääkin. Kenkävalintana oli Salomon Fellcross 2, joka pelasi muutamaa liukastelua lukuun ottamatta moitteetta. Loistava kenkä tällaiseen kisaan, jossa juostaan myös hiekkateitä useampia kilometrejä.

 

43 km kisassa ykkönen oli Simo-Pekka Fincke uudella reittiennätyksellä 3:36:10. Reilu kuukausi takaperin UTMB:llä huippusuorituksen tehnyt Jussi otti neljännen sijan ajalla 4:04:23 ja Reijo oli 29. ajalla 4:51:30. Naisissa Anu oli 11. käyttäen reittiin 5:31:45. Naisten ultramatkan vei nimiinsä niin ikään uudella reittiennätyksellä Maija Oravamäki. Aikaa kahteen kierrokseen kului yhteensä 10:11:55. Viime vuoden ykkönen Nina Heiskanen oli toinen vajaan tunnin hitaammalla ajalla. 

Seuraava startti on jo kolmen viikon päästä, kun Frankfurtissa juostaan asvaltilla maratonin verran. Tavoitteita sinne ei ihmeemmin ole ja arvoitus on, miten kroppa palautuu. Marraskuussa on tarkoitus pitää ylimenokausi ja aloittaa sen jälkeen treenit kohti Transgrancanariaa, joka on 1.3.2014. Siellä matkana on 125 km ja noususumma mukavat +7.500 m. Malminkartanossa saa siis käydä ahkerasti, mikäli meinaa selvitä Kanarian läpi kunnialla.

Sykemittarin data
Tulokset

Kiitos kilpakumppanit, kannustajat, järjestäjät, Salomon.



Lunta tupaan X-kaadossa

Syksyn multisport-kohokohta X-kaato kisattiin menneenä lauantaina Espoossa. Tiimi osallistui kilpailuun kolmella joukkueella, mutta menestys jäi laihaksi. JanneH ja Jussi jäivät mitalien ulkopuolelle miesten sarjassa ollen neljänsiä, Reijo ja Anu kokivat saman kohtalon sekasarjassa ja JanneS ja Pekka Pajunen sijoittuivat miesten sarjan 15. sijalle. Kaiken kaikkiaan joukkueita oli viivalla 106.

Teksti: Janne Hietala
Kuvat: Lilli Rantahakala

X-kaadon kilpailukeskuksena toimi tänä vuonna Laaksolahden urheilustadion, jonne kerääntyi mukavasti porukkaa tarkoituksenaan reipas ulkoliikunta aamuyön tunteina. Ensimmäinen X-kaato-starttini oli vuonna 2008 myös Espoossa, joten ympyrä sulkeutui kuudennen yhtäjaksoisen osallistumisen myötä. Materiaalien jako aloitettiin jo perjantai-iltana ja kuvitelma nopeasta reittisuunnittelusta karisi hetkessä, sillä pyöräosuus tuotti yllättävän paljon päänvaivaa. Siitäkin huolimatta, että liikuttiin melko tutulla aluella. Kisan kartat löytyvät täältä.

Reitit oli suunniteltu perjantaina noin klo 23 ja kartat piirretty sekä pussitettu. Sama setti tehtiin Team Swecolle, jonka jäsenet halusivat levätä kunnolla illalla ja luottivat reittisuunnittelussa ammattilaisiin. Herätyskello pirahti 03:00 ja unihiekat karisteltiin silmistä. Starttiviivalla aamuviideltä tuntui viileältä tuulen puhaltaessa pohjoisesta, mutta ainahan lähdössä pitää vähän palella, muuten on liikaa päällä. Onneksi sentään numerolappu paidan etupuolella piti vähän tuulta, kaikkialta muualta tuuli kun meni läpi.

Lyhyt kahden rastin muistisuunnistusprologi Laaksolahdessa suoritettiin fillarikengillä pienen pummin saattelemana, mutta jo prologia seuranneen fillariosuuden ykkösrastilla pääsimme kärkiletkaan. Kasavuorella sijainneelle yösuunnistusosuudelle pääsimme lähtemään Mäkelän veljesten kanssa yhtä matkaa, kun pyöräosuudella jokainen joukkue teki vähän eri reitinvalintoja. Jo suunnistuksen ensimmäisessä nousussa totesin, että karkuun ei kannata yrittää, kun minuutin päässä on SP Fincken tasoinen suunnistaja. Neljännellä rastilla teimme pienen virheen ja sen jälkeen osuus juostiinkin loppuun SP:n vetämässä letkassa.

 

Lähdöstä sännättiin laiturille tutkimaan karttoja

Vaihdossa pyöräilyyn jäimme muista, mutta pari rastia myöhemmin saimme näköyhteyden. Kärkikolmikko etsi pyöräilyn rastia 7 yhtä mäkeä liian aikaisin ja tarrauduimme jälleen porukkaan. Heti seuraavalla välillä jokainen teki oman reitinvalintansa. Selvästi nopein vaihtoehto olisi ollut kiertää ison tien kautta, mutta ajoimme juurakoista polkua suoraan. 3,5 barin rengaspaineet kosteassa juurakossa yhdistettynä omalta osaltani vähäiseen maastopyöräharjoitteluun olivat liikaa ja jäimme kärjestä jälkeen.

Oittaalla olleeseen suunnistukseen saavuimme kuusi minuuttia Mäkelöiden perään, Auvinen ja Fincke vaihtoivat lähes samaan aikaan ja ykkösrastin leimasimme yhdessä. Siitä eteenpäin eroa syntyi tasaisesti joensuulaisten hyväksi ja suunnistuksen lopussa olimme kolmantena 10 minuuttia kärkeen ja neljä minuuttia kakkossijaan. Avantin Rantahakala ja Hollo olivat tässä vaiheessa neljäntenä kymmenisen minuuttia takana. Pojilta olisi jäänyt suunnistuksen viimeinen rasti hakematta, mutta hyvässä urheiluhengessä kerroimme asiasta heille.

Tämän jälkeen kilpailussa tapahtui osaltamme ratkaiseva käänne, eikä se ollut parempaan. Pyöräilyssä tuli tekninen polkuosuus, jossa meidän olisi pitänyt pystyä lyömään ja ajaa Auvinen & Fincke kiinni. Sen sijaan ajaminen oli itselleni erittäin vaikeaa ja jokainen vinottainen juuri tuotti ongelmia. Yhdessä kaatumisessa vääntyi jarrulevy ja aikaa tuhraantui muutenkin. Taistelutahto oli poissa ja luotimme rutiinivauhdin riittävän kolmanteen sijaan. Rastia 15 haimme kuitenkin noin 17 minuuttia rastivälin nopeimpia hitaammin, sillä emme olleet alkubriiffissä kuulleet, että karttaan käsin piirretty ulkoilutie on selvästi väärässä paikassa. Muutenkaan hoksottimet eivät aivan olleet kunnossa ja niinpä taistelu kolmannesta sijasta kävi tiukaksi.

 

Syksyn viimeinen tunti melontaa lähti tästä

Melontaan pääsimme noin 100 m erolla ja edelleen uskoimme, että melonnassa pystymme pitämään Avantin takanamme. X-kaato ei kuitenkaan olisi X-kaato, jos sen melonta olisi pelkkää kauhomista ilman muita haasteita. Heti ensimmäisellä rastilla oli vastassa ruovikkoa, jonne ei missään tapauksessa olisi kannattanut kajakilla mennä. Jalkauduimme liian myöhään ja rastilla aikaisemmin rantautunut Avanti oli jo pari minuuttia edellä. Poispääsy ruovikosta vasta olikin vaikeaa ja siihen tuhraantui ehkä 10 minuuttia ylimääräistä. Sen jälkeen olikin aika sama, vaikka olisi jättänyt leikin kesken, mutta tulimme kuitenkin kaikessa rauhassa maaliin neljännellä sijalla. Lopussa oli vielä lyhyt köysitehtävä ja sen jälkeen uinti Finnfoam-levyllä. 

Reijon ja Anun kisa meni pilalle myös melonnassa, joka oli sekasarjan ensimmäinen osuus. Heille tuli takkiin myös saman rastin haussa niin paljon, että kärki ehti karata tavoittamattomiin. Lopulta tuloksena oli niin ikään neljäs sija, kun nopeimmin radan kiertäneiden Mikko Kolehmaisen ja Johanna Leinon kohtalona oli hylkäys emitin hajoamisen vuoksi.

Vesi on kylmää, kuten Mikon ilmeestä voi päätellä

Tärkeintä on, että kisasta selvittiin ilman vammoja ja ensi lauantaina juostavalle Vaarojen maratonilla voi valmistautua kaikessa rauhassa. Onnistunut suoritus siellä on X-kaatoa tärkeämpää, joten kaikki henkiset ja fyysiset voimavarat on laitettava peliin. Taso 86 km:llä tulee olemaan erittäin kova ja kärjestä löytynee ainakin sellaisia nimiä kuin Martins Purins, Janne Klasila, Antti Niinikoski, Pasi Penttinen, Teemu Lemmettylä, Joonas Kortelainen ja Mikko Auvinen vain muutamia mainitakseni. Tiimistä vaaroille lähtevät myös Jussi, Reijo ja Anu, jotka juoksevat 43 km matkan.

UTMB, kauden pääkisa

Yhdestoista UTMB juostiin vajaan 2500 juoksijan voimin Mont Blancin ympärillä. JussiK oli arvonnassa kisapaikan voittaneiden onnellisten joukoissa. 168km, +/-9600m kisassa ajalla 27:57:05 päästiin sijalle 61.

    

Teksti: JussiK

Kuvat: UTMB kuvaajat

Ennen kisaa:

Tein kisavisiitin Chamonixiin lyhyen kaavan mukaan. Saavuin kisapaikoille vasta keskiviikkona iltapäivällä. Loppupäivä meni shoppaillessa ja kisatunnelmasta nauttiessa. Torstai meni ilmoittautuessa, North Js:ien ja Reippaiden GPS-jälkeä seuratessa ja muuten vain lepäillessä. Perjantaina iltapäivällä olikin jo startti.

Kisa:

Starttipaikalle tulin vähän kolmen jälkeen eli reilun tunnin ennen starttia. Parhaat paikat oli jo lähtöalueella varattu. Lämmin oli ilma ja tunnelma korkealla. Puolisen tuntia ennen lähtöä tähdet otettiin sisään omaan karsinaan kuin jalkapalloilijat stadionille konsanaan. Lähdön tunnelmaa on vaikea kuvailla. Kylmät väreet tulivat silloin ja tulevat vieläkin, kun lähtöä ajattelee. Tätä tapahtumaa silmällä pitäen oli koko vuoden harjoitukset suunniteltu ja tehty. Olin lähtökarsinassa ehkä sijoilla 500-1000. Perinteiseen tapaan loppusekunnit laskettiin yhteen ääneen ja sitten menoks. Yllättävän hyvin pääs heti matkaan. Yläfemmoja sai heitellä koko Chamonixin kaupunkialueen.

Les Houchesissa oli itse Killian kannustamassa kisaajia. Meidän kohdalla herra sai olla aivan rauhassa, suurin osa ei edes huomannut miestä. Mutta kuulin, että jälkijoukoissa oli ollut paljon kisaajia, jotka halusivat samaan kuvaan Killianin kanssa ja ruuhka hänen ympärillään oli ollut valtaisa. Nousu Delevrettiin oli hiekkatietä ja jyrkkyys ei ollut pahinta laatua. Varsin reippailla sykkeillä (VK-alueella) vielä tässä vaiheessa mentiin. Alamäki oli paikoin varsin jyrkkä, mutta viime vuoteen verrattuna jalat toimi. Tällä kertaa ohitin enempi  väkeä kuin mitä minua ohiteltiin. Naisten tuleva nelonen Katia Fori meni varsin kevyellä askeleella ohi.

Nousu Delevrettiin

Saint Gervaisissa oli valtaisa hulabaloo käynnissä. Ihmisiä oli kannustamassa teiden varrella tuhatmäärin. Itsekin innostuin huomaamattani juoksemaan Gervaisin läpi liian lujaa ja sykkeet pomppas maksimialueelle (ei hyvä). Pieni hengähdystauko oli Gervaisin juottoasemalla. Gervaisissa oli myös Pinolan Jukka kannustamassa.

Gervaisista eteenpäin reitti oli osittain varsin kapeilla poluilla ja maasto kumpuilevaa, mutta koko ajan ylöspäin menevää. Tässä kohtaa oli pakko hidastaa vauhtia, koska kova alkuvauhti alkoi vaatia veronsa. Välillä oli jopa pakko kävellä ihan tasaisella. Porukkaa lappas ohi. Tällä välillä katselin myös aikataulua ja totesin, että 30h alle ei mennä. Hyvä jos maaliin päästään. Tämä väli oli yksi raskaimmista kisassa itselle.

Les contaminesin huollossa istahdin hetkeksi ja laitoin lampun päähän. Hämärä alkoi vähitellen tulla. Contaminesin jälkeen liityin johonkin sopivaa vauhtia menevään ryhmään ja vauhdin tasaannuttua olokin alkoi helpottaa.  Notre Dame de la Gorgessa loppui tasanen hiekkatie ja alkoi roomalaisten rakentama tie kohti Bonhommea. Vähän oli pojilla tie jäänyt epätasaiseksi, mutta leveyttä riitti. Sauvoista ei juuri ollut apua kivitiellä. Lampunkin joutui näillä main sytyttämään. Pajusen Pekalta lainassa ollut Lupine Piko valaisi ympäristöä sen verran, että muiden oli turha pitää lamppua päällä, vaikka minimiteholla Piko olikin.

Balmen juottoasemalla porukkamme hajosi ja jatkoin omaa vauhtia (lue liian lujaa) ylös. Bonhommen huipulla olikin aika haastava polun pätkä. Kalliopaasien välistä polku eteni harjanteen yli. Minulle sattui hieman hitaampi porukka juuri ennen kapeaa pätkää eteen ja  aikaa tuhraantui (silloin harmitti, nyt ei enää). Alaspäin lamppu täysille ja jalat liikkeelle. Muistaakseni helppoa polkua ja loppu tietä Chapiexiin. Lamppu kerran sammahti alamäessä ja säikäytti. Onneksi ei akku ollut loppunut tai lamppu rikki. Mukana ollut varalamppu ei ollut kovin hääppöinen (Petzl E+lite). Toki mulla oli varapatteri Lupineen. Chapiexistä jatkuvaa  pitkää ”tiesiirtymää” Seignen juurelle en ollut noteerannut etukäteen lainkaan. Viitisen kilometriä oli suoraa ja tylsää asfalttitietä loivaan ylämäkeen. Juostako vaiko kävellä, siinäpä vasta kysymys. Minä pääasiassa kävelin ja muut ympärillä juoksi ohi. Osat vaihtu polun alkaessa.  Ohituskaistaa vedin ohi muista jyrkällä polkupätkällä. Seigneltä Lac Combalille oli ajoittain varsin kivistä polkua. Riskillä vedin alas kovaa. Tälle pätkälle tuli myös pohjat keskivauhdissa 10,38km/h ja tappio moniin kärkijuoksijoihin verrattuna pienin. Toki edelleen järkyttävä ero ihan kärkeen (krupicka tuli alas 13,11km/h ja vajaat 6min nopeammin)

Uudet vaikeudet alkoivat Lac Combalilta lähdön jälkeen. Laaksossa oli mulle koko kisan kylmin mesta (Lieneekö sitä myös absoluuttisesti). Päätin kuitenkin olla lisäämättä takkia, irtohihat riitti. Ylämäessä Arete du Mont Favrelle oli pakko ottaa vauhti kokonaan pois. Maha oli tosi kipee ja energiat todennäköisesti loppu. Porukkaa lappas ohi. Ylhäältä oli 12km alamäkeä Courmayeuriin. Tulin laskun tosi hitaasti. Mahavaivat ”säteili” ympäri kehoa ja juoksu ei maittanut. Päätin ottaa hyvin rauhallisen tauon Courmayeurissa. Lorvin siellä loppuviimeeks liki puoli tuntia, vaikken kovin paljon edes syönyt enkä tehnyt juuri muutakaan.

Courmayeurista lähtö ei tuntunut ollenkaan niin pahalta kuin isot pojat olivat aiemmin varoitelleet. Runsaan tankkauksen jälkeen, kun saattaa Bertonen mäki tuntua raskaalta. Itsellä olo oli lähinnä helpottunut. Vatsavaivat alkoivat vähitellen hävitä ja mieli parantua.  Bertonen nousussa aloin myös jutella samaa vauhtia etenevän britin kanssa. Duncan Oakes-nimisen herran kanssa juttu luisti sen verran hyvin, että viihdytettiin toisiamme lopulta maaliin asti. Bertonelta Arnuvaan on ehkä hienoin polkupätkä koko kisassa. Nyt tosin jouduimme Bonattille asti vain kuvittelemaan näkymät, kun pimeässä vielä etenimme. Polku polveilee parin kilsan korkeudessa harjanteen reunalla. Vasemmalla puolella on jylhä Mont Blancin massiivi ja alhaalla näkyy Ferretin laakso. Bonattilla oli kuulemma Lizzy Hawkerkin ollut kannustamassa juoksijoita, muttei meidän kohdalla näkynyt.

Nousu Grand col Ferretille

Bonattin juottoaseman jälkeen aurinko nousi Grand Col Ferretin takaa. Kohtuullisen hieno näkymä oli. Tässä vaiheessa kävi ensimmäisen kerran mielessä, että eiköhän tämä kisa läpi päästä. Hieman ehkä aikaisessa vaiheessa (alle 100km juostuna), mutta siltä silloin tuntui. Liekö maisemalla ja seuralla ollut osuutta asiaan?

Lasku Arnuvaan. Taustalla Grand col Ferret

Arnuvan syöttöpisteeltä alkoi pitkä nousu Grand Col Ferretille. Tämä taisi olla pisin väli ilman huoltoa, joten siinäkin mielessä oli tässä hyvä hieman tankata. Hyvää tahtia saatiin Duncanin  kanssa pidettyä ylämäessä ja selkiä tuli tasaseen vastaan. Itselle heinäkuun reissulta tuttu nousu helpotti menemistä. Alun alkujaan oli ajatus ehtiä Ferretille aamukahvin aikaan (ysiltä), mutta puolisen tuntia etuajassa saavuttiin. Sijoituskin oli noussut jo sadan paremmalle puolelle.  Ferretiltä alkoi pisin lasku, yhteensä n 20km ja 1500m vertikaalia. Hyvää haipakkaa tultiin alas, kun molempien jalat toimi vielä. Lopun jyrkkä lasku laakson pohjalle yllätti samoin kuin muutamat tiukat ylämäkitöppyrät. Etukäteisarvion mukaan kun reitin piti olla loivaa laskua Foulyyn (ja itse asiassa Issertiin) saakka.

Foulystä Champexiin mahtui paljon tylsähköjä siirtymiä asfalttia pitkin. Tosin oli sinne löydetty muutama helmi polkupätkäkin jonkin jyrkänteen halki. Etukäteen mua oli varotettu noususta Champexiin. Sitä kun ei meinaa huomata korkeuskäyrästä lainkaan (400m verttiä). Varoituksista huolimatta nousu Issertistä Champexiin tuntui jatkuvan metsän siimeksessä ikuisuuden.

Lasku Ferretiltä Foulya kohti seurana Duncan Oakes

Champexissa viihdyttiin taas vähän turhankin hyvin. Liki puoli tuntia nautiskeltiin kojun antimista. Maratoni kolmella nyppylällä oli suunnilleen jäljellä Champexista maaliin. Ensimmäinen nyppylä oli itselle näistä kolmesta pahin. Nousu Bovinelle on tasaisesti jyrkkenevä. Nyrkinkokoisilla kivillä päällystetty polku oli haastava nousta. Jouduttiin jopa muutama hengähdystauko pitämään nousun aikana. Alaspäin reidet kieltäytyivät ensin yhteistyöstä, mutta kun Duncan veti keulilla niin pakkohan sitä oli seurata. Onneksi reidet lämpeni tai turtui ja alamäki loikittiin hyvää kyytiä. Yksin olisin saattanut todeta reisien olevan loppu ja kävellyt, mutta onneksi oli seuraa. Alamäkikävelijöitä tuli muutama selkä edellä vastaan. Henkisesti oli helppoa juosta, kun selkiä tuli enempi vastaan kuin ohittajia.

Nousu Trientestä Catognelle ei ollut kovin paha, mutta alamäki otti mulla koville. Jäin Duncanin vauhdista, mutta hän odotteli kiltisti aina välillä. Minä olin odotellut häntä tasapuolisuuden vuoksi ylämäissä. Kiire meillä ei enää ollut. Kisan aikana syntyneet tavoitteet näyttivät täyttyvän (sijoitus sadan joukkoon ja aika alle 30h).

Vallorcinessä oli taas vaihteeksi kunnon hulabaloo. Katsojia oli paljon ja kisaajilla oli hirveä kiire vaihtopaikalla jatkamaan. Nautimme Duncanin kanssa viimeisestä ruokahuollosta rauhassa. Jatkettiin loivaa nousua joen vartta Col des Montetsiin kävellen. Kaipa sitä ois voinut juostakin, mutta kyllä totuuden nimissä jalat olivat sen verran kipeät, ettei tehnyt mieli. Varsinainen nousu Tete aux Ventsille on loppuosiltaan varsin tekninen. Tästä mua oli varoitettu ja viime vuoden vikan mäen aliarvioiminen ei tänä vuonna toistunut. Duncanilla taas alkoi matka painaa ylämäessä ja itselle se oli kohtuullisen kevyt (jos nyt joku nousu voi olla kevyt 150km jälkeen). Yllätys oli ylhäällä pitkähkö tekninen traverse ennen huippua. Ventsiltä alkoi loppulasku Flegeren kautta Chamonixiin. Pätkä Ventsiltä Flegereen oli teknistä polkua ja siinä päästeltiin omasta mielestämme kovaa vauhtia. Tultiin väli 27minuuttiin ja voittaja Thevenard oli vaatimattomasti pyyhältänyt sen 18minuuttiin! Että se siitä kovasta vauhdista.

Flegeressä huomattiin, että meillä olis saumoja 28h alitukseen. Niinpä yritin sinnitellä Duncanin perässä laskussa minkä loppuunkäytetyiltä etureisiltä pääsin. Hämärä alkoi jo synkillä poluilla laskeutua, mutta lamppua ei tarvinnut laittaa. Viimeiselle kilometrille jäi ruhtinaalliset 7minuuttia aikaa 28h alitukseen. Joen varressa juostessa ei enää jaloissa ollut kipua. Täällä oli oikeasti suuren urheilujuhlan tuntua. Kansaa riitti lauantai-iltana puoli ysin aikaan reitin varrelle Chamonixissa. Käsikädessä ajassa 27:57:05 tultiin Duncanin kanssa maaliin.

Maalissa

Kisasta muuten:

Kisan kärki: Ampumahiihtotaustainen Xavier Thevenard ei kuulunut suurimpiin ennakkosuosikkeihin, mutta voitti kisan uudella reittiennätyksellä 20:34:57. Killian joutuu ensi vuonna osallistumaan kisaan rikkoakseen ennätyksen;).  Miguel  Heras (pyöräilijä Roberto Heraksen veli) tuli toiseksi ja amatööri Javier Domingos Ledo kolmanneksi. Naisten voittajaksi juoksi jenkki Rory Bosio murskaavalla ajalla 22:37.26. Legendana pidetty Lizzy Hawker ei ole koskaan juossut reittiä alle 25h, joten aika on todella kova. Yllättävän moni suosikki keskeytti, vaikka keli oli parhain mahdollinen.

Omasta vaatetuksesta: Kisassa päällä Salomonin S-lab twin skin shortsit ja S-labin T-paita. Jalassa ohuet Liner-sukat tuplana ja Inov Roclite 295 -kenkä. Säärystiminä Raid lightin versio ja BV-sportin kompressiosäärystimet. Ainoastaan irtohihoja ja lippistä vaihtelin lämpötilan mukaan. Muuten oli koko kisan ajan samat vaatteet/kengät päällä. Repussa oli vain pakolliset vaatevarusteet. Keli oli luvattu hyväksi koko kisan ajaksi, joten lisävaatteisiin en varautunut. Toki Courmayeurin dropbagissa oli lämpimiä vaatteita hieman.

Ruoka/energiat:  Repussa oli kolme isoa Maximin geeliä, neljä Fazerin sinistä patukkaa, yksi Powerbar energiapatukka, yksi myslipatukka ja 80g irtareita. Courmayeurissa täydensin satsia. Kisassa söin repusta vain kolme geeliä, kaksi suklaapatukkaa yhden irtokarkkipussin eli todella vähän. Toki huoltopaikoilla pyrin syömään, mutta tosi niukoilla energioilla mentiin kisa läpi. Pulloista toisessa oli vettä ja toisessa Nuunin elektrolyyttijuomaa.

Polkujuoksun juhlaa Nuuksiossa

Toista kertaa järjestetty Nuuksio Classic keräsi lauantaina kansallispuistoon 400 innokasta polkujuoksijaa. Lupus Extremestä mukana olivat JanneH, Reijo, Anu ja Jenni. Hyvä keli ja kisan saama suosio nostivat tulostasoa, joten viime vuoden ennätyksiä paranneltiin reilusti. Voiton kisassa otti ylivoimaiseen tyyliin Janne Mononen ajalla 3.12.58.

Teksti: Janne Hietala

Kuva: Olli Salo

 

Nuuksio Classic järjestettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa ja kisaan osallistui noin 200 juoksijaa. Tänä vuonna osallistujamäärän yläraja oli asetettu 400:aan ja ehkä monien yllätykseksi se tuli täyteen parissa päivässä. Syynä tähän on varmasti polkujuoksun suosion kasvu sekä tapahtuman erinomaisesti onnistunut toteutus, joka on parasta mahdollista mainosta houkuttelemaan porukkaa. Järjestelyt onnistuivat myös tänä vuonna niin hyvin, ettei mitään negatiivista tule mieleen. Ensi vuonna mukaan pääseminen vaatinee siis erittäin nopeita toimia ilmoittautumisen auettua.

 

Omalta osaltani viime vuoden kisa toimi hyvänä opetuksena polkumaratonin juoksemisesta. Se opetti sekä tankkauksen merkityksestä maratonin mittaiselle matkalle sekä rasitustason säätelystä, kun alusta on mäkistä ja vaihtelevaa polkua. Siinä missä tehovaihtelut pysyvät melko vähäisinä, on kilometrivauhdeissa kovia eroja. Tärkeää on kuitenkin pitää tehot aisoissa, sillä maastossa on maantietä helpompaa juosta liian kovaa.

 

Tänä vuonna taktiikkana olikin aloittaa rauhassa ja seurata omia sykkeitä enemmän kuin muiden kovaa alkuvauhtia. Niinpä alussa annoinkin monen juoksijan karata omaa vauhtiaan ja varoin menemästä punaiselle. Vaikka tuntui, että aloitus oli rauhallinen, olivat ensimmäisten kilometrien sykkeet melko lähellä anakynnystä. Ei kuitenkaan selvästi sen yli, kuten viime vuonna.

 

Solvallan mäen päälle asti juoksin Kivilohkareen Manun perässä ja sijoitus väliajassa oli 10. Siitä eteenpäin etenin tasaisesti ja selkiä tuli silloin tälläin vastaan. Luotin siihen, että moni on aloittanut liian kovaa ja oma kunto riittää 30 km jälkeen vielä hyvään vauhtiin. 24 km kohdalla olin noussut 5. sijalle ja tossu liikkui vielä hyvin. Vähän myöhemmin sain kiinni neljäntenä juosseen Kai Langelin ja etenimme hetken matkaa yhdessä. Oma askel veti ehkä vähän paremmin ja eroa tuli Kattilan jälkeisissä ylämäissä.

 

33 km juottopisteellä kuulin, että eroa kolmanteen on alle puoli minuuttia ja olin edelleen luottavainen, että ero on kurottavissa kiinni. Vielä 5 km aiemmin ero oli ollut pari minuuttia. Vähän ennen 34 km kohtaa näin Niinikosken Antin tutun hahmon edessä. Pääsin noin 50 metrin etäisyydelle, mutta sen jälkeen välimatka ei enää kutistunut. Loppumatkan pysyin näköetäisyydellä ja vaikka lopussa löytyi yksi vaihde lisää, löytyi se Antiltakin. Sijoitus maalissa oli 4. loppuajalla 3.32.30 ja eroa pronssiin 12 sekuntia. Toiseksi sijoittui entinen kansallisen tason kärkihiihtäjä Risto Ikonen pari minuuttia nopeampana. Voiton korjasi Multisport.fin hiihtoniilo Janne Mononen uudella reittiennätyksellä 3.12.58. Joukkuekisasta otimme voiton Helsinki Trail Running Clubin porukalla Antin, Kolehmaisen Mikon ja Vähäsillan Jaakon kanssa. Mutta kuten kisan jälkeen totesin, tiimikisan voitosta iloitsevat ne, jotka eivät henkilökohtaisessa kisassa pärjää.

 

Sääennusteista huolimatta keli oli kuiva pääosan kisasta. Salomon Sense oli onnistunut kenkävalinta ja samaan tai lähes samaan oli päätynyt moni muukin. Kärkikymmeniköstä seitsemällä juoksijalla oli joko Senset tai Sense Ultrat. Repussa kulki mukana geelejä iso kasa ja muutama kanssakilpailija tai järjestäjä taisi niiden määrää tiedustellakin. Loppujen lopuksi niitä kului kisan aikana neljä, siis sama kuin viime vuonna. Tällä kertaa mukana oli myös väkevää urheilujuomaa juomapussissa ja huoltopisteiltä otin pulloon vettä.

 

Tiimin muista jäsenistä Reijo oli 52. ajalla 4.24.05 ja Anu naisten sarjassa 11. ajalla 4.59.00. Jenni joutui jättämään leikin kesken.

 

Sykemittarin dataa

Kisan tulokset

Kuvia kisasta 

UTMB ennakko

Viikko 35 on vuorijuoksujuhlaa Chamonixissa. 4 ultrakilpailua viedään läpi viikon aikana Mont Blancin ympärillä. Matkoina ovat CCC (100km, +5950m, 1900 juoksijaa), TDS (119km, +7250m, 1500 juoksijaa), UTMB (168km, +9600m, 2300 juoksijaa) ja kruununa ”retkisarja” PTL (300km, +24000m, 80 joukkuetta). Jussi osallistuu kahden muun suomalaisen (Nora Pinola ja Emil Söderlund) kanssa nimikkomatkalle eli UTMB:lle.

Teksti: Jussi Kallioniemi

Viime vuonna juostun TDS:n jälkeen sydän vuorijuoksulle oli roihahtanut liekkiin. Luonnollinen jatkumo TDS:lle oli hieman pidempi UTMB (Ultra Trail du Mont Blanc). Ihan helpolla sinne ei kuitenkaan pääse, koska halukkaita kisaan on liikaa. Lopulta määräaikaan mennessä (tammikuun 8.) halukkaita juoksijoita kaikkiin neljään kisaan oli yli kymmenen tuhatta, joten puolet jäi rannalle. Itselle rouva fortuna oli suosiollinen ja paikka kisaan irtosi. Suomalaisia muille matkoille osallistuu 4 CCC:lle ja peräti 7 TDS:lle. PTL:ään lähtee tänä vuonna ennätykselliset kaksi suomalaista joukkuetta. Mukana ovat viime vuoden voittajat The North Js, Janne Marin ja Juha Jumisko ja uutena voimana enempi seikkailupiireistä tutut Heikki ”betonireisi” Hihnala, Jaakko Soivio ja Mikko Penttilä joukkueella Mustavuoren Reippaat.

Syksystä lähtien onkin sitten omat treenit painottuneet hyvin vahvasti juoksupuolelle. Pyöräily on tänä vuonna jäänyt lähes kokonaan sivuun. Juoksutreenit ovat olleet hyvin monipuolisia. Liityin vuoden vaihteessa Runners High:n juoksukouluun, jossa perustreeneinä on ollut vetoja 200m ylöspäin plus paljon askel- ja muita juoksuharjoitteita. Toisaalta tuli tarvottua useina viikonloppuina Marinin Jannen kanssa Nuuksiossa umpihangessa mäkiä ylös alas neljän-viiden tunnin ajan. Välillä vedettiin myös auton renkaita ylämäkeen tiellä. Yleisin treeni on kuitenkin ollut Lintuvaara-Pasila välin työmatka eri reittivariaatioin. Teknisesti riittävän haastavat polut löytyvät aivan nurkan takaa Leppävaaran metsistä.

Talvi menikin puhtaasti treenien merkeissä eikä mitään kisoja ollut ”häiritsemässä” treenejä. Keväällä sitten otettiin tehoja irti muutamissa kisoissa, mutta EXTAR48:a lukuun ottamatta en osallistunut mihinkään pidempään kisaan.

Heinäkuussa tein pitkän viikonlopun (18.-22.7) reissun kisamestoille. Parin päivän ajan juoksentelin Chamonixin laaksossa ja pari päivää vierähti tois puol montblanccii eli Courmayeurissa. Hyvät setit sain vedettyä, keskimäärin 6-7h päivässä. Tärkeintä oli saada etureisille iskutusta pitkistä alamäistä ja sitä ne saivat kyllä.

Näkymä Grand Col Ferretiltä Ferretin laaksoon. Aamukahvin paikka kisassa, n. 100km kohdalla.

UTMB on nimikkokisana tapahtuman suurin kisa. Siellä juoksevat kovimmat tähdet. Tänä vuonna tosin lajin ykkösnimi Kilian Jornet jättää pöydän haastajille käytyään tällä viikolla rukkaamassa Cervinia-Matterhorn-Cervinia reitin ennätyslukemia ja voitettuaan Matterhorn Ultraks 46-kisan. Teknisesti UTMB:n polku ei pitäisi olla kovin paha, mutta 9600m ja 168km tekevät reitistä kyllä riittävän haastavan. Onneksi reitin alkuosalla juostaan pitkät pätkät leveää hiekkatietä, jotta pahimmat sumput vältetään.

UTMB korkeuskäyrä

Ensi perjantaina kello16.30 paikallista aikaa paukahtaa UTMB startti Chamonixissa. Jonkinlaista live-seurantaa on luvassa http://utmb.livetrail.net/ja tv-kuvaa kärjestä http://www.ultratrail.tv/. Mutta jo maanantai-illasta alkaen voi seurata suomipoikien etenemistä GPS:n välityksellä PTL:ltä.